Gluteenittomat banaanitoffee-donitsit

Vuosi menee mukavasti eteenpäin juhlasta toiseen ja seuraavana on vuorossa vappu. Simaa ja munkkeja ajattelin tehdä taas pitkästä aikaa. Vai joko se on myöhäistä sen siman kanssa? Munkit ovat parhaita tuoreina ja vielä lämpöisinä. Niiden tekemiseen menee vain hetki aikaa ja sen vuoksi olen parina viime vuonna tehnyt vain uunissa paistettavia donitseja niiden helppouden ja nopeuden takia. Reseptejä löytyykin blogista muutamia ja tässä on yksi joukon jatkoksi. Ostin jo alkuvuonna kaupasta banaanitoffee-patukoita ja ne ovat olleet kaapissa odottamassa sitä oikeaa hetkeä, jolloin hyödyntää ne. Ja donitsien päällehän ne päätyivät patukat kuorrutteeksi. Tästä tulikin mieleeni viikonloppuna Oulussa Radisson Blu hotellin aamiaisella nautitut kinuskilla täytetyt pikkumunkit... Ahhh.. Taidan hyödyntää ideaa itsekin tänä vappuna. 

Mutta nämä donitsit kelpasivat meidän lapsille välipalaksi, kun tultiin uimasta ja suihin katosi siltä istumalta kerralla kaksi ja kolmaskin olisi mennyt, mutta hieman toppuuttelin.





12 kpl

1½ dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 dl tattarijauhoja
½ dl kookosjauhoa
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl kardemummaa
1 kananmuna
1½ dl maitoa
½ dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta tai rypsiöljyä
1 pieni banaani

Kuorrute
7 kpl banaanitoffee-patukoita
½ dl kuohukermaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita kulhossa keskenään kaikki kuivat aineet. Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, maito ja öljy ja lisää kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Soseuta banaani ja lisää taikinaan.

Voitele donitsipellin kolot hyvin tai huuhtele silikoninen vuoka kylmällä vedellä. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota kolot puolilleen.

Paista donitseja uunissa keskitasolla noin 10-14 minuuttia kunnes ovat saaneet hieman kullan ruskeaa väriä pintaansa ja testitikkuun ei tartu taikinaa.

Jäähdytä donitsit.

Valmista kuorrute. Laita banaanitoffeet paloina kerman kanssa kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä kunnes toffee on sulanut kokonaan. Anna jäähtyä hetki ja dippaa donitsit kuorrutteeseen. 


Kommentit

Voisit tykätä myös näistä: